Onko sinusta etsijäksi?

Itse kun olen toiminut ensihoitajana yli 20 vuotta, niin on ammatissaan jos jonkinlaisella keikalla ollut ja kaikenlaista nähnyt.

Useimmiten alkaa naurattaa, kun joku ystävä sanoo ” anteeksi kun meillä on vähän sotkuista”, kylään mennessäni. 

Kuule, tämä asunto ei ole sotkuista nähnytkään! Voi veljet, millaisissa asunnoissa sitä on tullut käytyäkään! Milloin banaanikärpäset tunkeutuvat hengitysteihin maskeista huolimatta, milloin saa varoa astumasta ihmisen paskaan tai muihin eritteisiin. Joskus jopa rottia vilisee niiden kymmenien, ellei jopa satojen roskapussien lomassa, jotka odottavat ulko-eteisessä vientiä jätteen keräykseen.

Eli ihan siistiä on ollut noihin nähden ystävieni luona.

Etsinnöille lähtiessä tai pikemminkin johtopaikalla jo ollessa odottamassa tehtävää, olen miettinyt että ymmärtävätkö nämä kaikki etsijät mitä eteen saattaa tulla. 

Vallankin silloin tämä ajatus tulee mieleen, kun olemme lähdössä etsimään itsetuhoista nuorta. Yleensä etsintä tulee yöllä. On pimeää, usein keli on sateinen ja jotenkin aavemainen. 

Koirapartiossa normaalisti toimii koiran ohjaaja, koira ja apu-ohjaaja. Eli kokoonpano on pieni. Joskus mukana saattaa olla apu-ohjaajan tehtävää harjoitteleva ihminen, eli tuolloin meitä on kolme + koira.

Olen itse joutunut työni puolesta todistamaan, kuinka nuoretkin tekevät itsemurhia, jopa lapset. Ja voin sanoa, että se on kamalinta, mitä ihminen voi nähdä tai kokea. Se on aina meille rankka kokemus, saati sitten kohteen vanhemmille, ystäville ja läheisille. 

Jollakin tavalla itse on oppinut käsittelemään nämä asiat työparin/työyhteisön kanssa ja jälkipuinnin avulla, siihen koulutetun henkilön ohjauksella. Oppinut selviytymään niistä, mutta entä etsijä, joka ei välttämättä ole nähnyt edes luonnollisesti kuollutta tai vakavasti loukkaantunutta ihmistä.

Olen aina vannottanut ryhmässämme toimiville etsijöille, että mikään pakko ei ole lähteä. On ymmärrettävää, jos joku sanoo, ettei hänestä ole kohtaamaan mahdollista vainajaa keskellä metsää. Arvostan niitä ihmisiä, jotka tämän pystyvät ääneen sanomaan.

Yleensä olen toiminut koiran ohjaajana ja tiedän koiran käytöksestä, jos jotain löytöön viittaavaa on ilmassa. Näin ollen osaan jo varautua tulevaan.

Kykenen toimimaan tilanteessa kuin tilanteessa, mutta joissakin tilanteissa voi tarvita myöskin sen repsikan apua. Esimerkiksi jos on aloitettava hätäensiavun antaminen. 

Itse olen erittäin kiitollinen, jos minulla on repsikka, jonka tiedän pystyvän toimimaan kaikessa mitä eteen tulee. Jos repsikka menettää toimintakyvyn, silloin kun löytö tulee, niin todennäköisesti ollaan pulassa... vaikka esimerkiksi silloin, kun pitäisi alkaa tekemään löydetyn henkilön hyväksi ensiapu asioita. Eikä se ole pelkästään ensiavun antamista, vaan pitäisi kyetä ilmoittamaan löydöstä johtoon, tekemään paikannus missä olemme ja vielä opastaa lisä-apu paikalle. 

Voisi todeta, että on liemessä, jos kaveri ei kykene tekemään noista asioista mitään. 

Jos siis toimit VaPePa tehtävillä, pyytäisin pohtimaan omaa mahdollista reagoimista seuraaviin asioihin. Kykenenkö minä toimimaan silloin, kun löydämme jonkun menehtyneenä? Kykenenkö minä toimimaan, jos kadonnut löytyy hypotermisena tajuttomana maastosta? Kykenenkö minä toimimaan, jos löydämme itsemurhan tehneen? Kykenenkö minä toimimaan, jos kadonnut löytyy useita päiviä myöhemmin huonokuntoisena alastomana maastosta? Kykenenkö minä näkemään yltä päältä veressä olevaa henkilöä? 

Tällaisia asioita olisi mielestäni hyvä pohtia ja valmistaa itseään mahdollisesti tällaisen kohtaamiseen. 

Ja se, että uskaltaa sanoa ei, jos tilanne yhtään lähtiessä mietityttää. Ennemmin välttäisin traumatisoitumista ja jäisin pois etsinnältä jo lähtötietojen perusteella. Etsinnöillä löytyy monenlaisia tehtäviä, vaikka ei maastoon lähtisikään.

Ennen oli niin, että ehkä olit vähän nössö, jos jäit puimaan jotain tapausta. Nykyään se ei ole nössöyttä! Meille järjestetään heti purkutilaisuutta, työtovereilta tulee ehdoton tuki ja keskustelu-apu. Ei, se ei ole nössöyttä, että ihmisellä on tunteet ja inhimillisyys. 

Etsinnöille lähtijät, miettikää omia henkisiä voimavaroja ja kuinka pystytte selviytymään traumatisoivista asioista. Jälkipuinnin saatavuus tietysti aina on, mutta kun on jo etukäteen pohtinut omia selviytymismalleja, niin aina parempi.