Hugon tarina ❤️

San Silt’s Nalle, Hugo oli ensimmäinen koirani, jonka otin pelastuskoiraksi. Hugo oli saksanpaimenkoira ja uros. Minulla ei ollut mitään käsitystä, millaisia ominaisuuksia koiralta tarvittaisiin pelastuskoiran uraa varten. Katsoin vain netistä kennelin ja otin yhteyttä. Minulle luvattiin pentu ja niinpä lähdin sitä katsomaan. Kasvattajat olivat mukavia ja edelleen tänäkin päivänä olemme Fb kavereita kasvattajan tyttären kanssa. Olin niin innoissani tulevasta pennusta. 🥰Parin viikon kuluttua suuntasin hakemaan Hugon. 

Kouluttauduttiin yhdessä; Hugo opetteli etsimään ihmisiä jäljestäen ja ilmavainulla, harjoittelimme myös tottelevaisuutta. Minä opiskelin apuohjaajan tehtäviä, ensiapua, suunnistusta, radistin hommia ja kouluttamaan koiraa.

Hugo oli pehmeä ja herkkä koira. Sillä oli huono saalisvietti ja eikä se ollut ahne. Mutta ensimmäiseksi koiraksi aivan loistava. 

Hugon ollessa 5-vuotias saavutimme, sen mihin olimme tähdänneet. Hugo sai oikeuden osallistua tosietsinnöille. Olimme myös käyneet palveluskoirakokeissa jäljellä, etsintäkokeessa ja hakukokeissa. Välillä tuli menestystä ja välillä ei. Kuitenkin saimme kasaan koulutustunnuksia: BH, JK3,EK3, HK1, Pejä ja Peha.

Osallistuimme kerran myös palveluskoirien SM-kisoihin jälkikokeeseen ja pelastuskoirien joukkuekatselmukseen. En muista enää mikä sijoituksemme oli. Olin oppinut paljon koiran kouluttamisesta ja päässyt mukaan etsinnöille. Olin oppinut jo lukemaan Hugoa aika hyvin, joten yleensä osasin tulkita koiran olemuksesta, että mitä milloinkin oli tapahtumassa ja millaisiin ärsykkeisiin se reagoi. Koiran lukutaito on erittäin tärkeää. Koira kertoo usein pienillä eleillä asioita, joita ohjaajan olisi esimerkiksi tosietsinnöillä osattava tulkita. Tämän taidon saavuttamiseksi, on harjoiteltava paljon koiran kanssa erilaisia asioita.

Eräs aamuyö tuli etsintä. Pakkasin koirat kyytiin, mukaanlukien Dollyn ja Kepun. 

Kohteesta oli edellisen päivän aikana lähtenyt iäkäs nainen marjastamaan ja ei ollut tullut takaisin kotiin. Saimme tehtäväksemme Hugon ja apuohjaaja-Satun kanssa lähteä rajaamaan aluetta sähkölinjan alta. Alueen takarajana oli tie. 

Lähdimme suorittamaan tehtävää. Adrenaliinia aina hyvä määrä veressä virtaamassa, intoa ja halua löytää kadonnut. Ehdimme kulkea ehkä 100 m, kun Hugo alkoi nostella kuonoaan hakkuuaukon suuntaan. Aukon reunalla oli talo ja epäilin alkuun sieltä tulevien hajujen olevan syynä Hugon reagointiin. Hugo kuitenkin määrätietoisesti eteni tielle, eikä taloa kohti. 

Pyysimme luvan ylittää tien, koska meidän alueemme rajautui siihen. Etsinnän johdossa epäilivät koiran saavan vähän matkan päässä käyneen poliisikoiran hajun. Olin itse eri mieltä asiasta ja käskin Satun sanomaan johtoon, että Hugo on niin laiska koira, ettei se pelkkien hajujäämien vuoksi viitsi tällaista tahtia juosta. Siellä on pakko olla itse hajun lähde paikalla. 

Saimme luvan tien ylittämiseen ja niin Hugo ampaisi mäen nyppylän taakse luvan saatuaan. Ja arvatkaa mitä? Kateissa ollut rouvahan siellä oli! Hyvässä kunnossa, joskin väsynyt pitkästä reissusta. 

Olin tyytyväinen itseeni ja koiraani. Se pitkäkestoinen työ ja lukuisat sadat kilometrit, joita kasaantui koulutuksiin ja harjoituksiin, tuotti tulosta. Osasin lukea koiraani, tiesin miten se milloinkin reagoi ja pidin pintani siitä, että koirallani on haju ihmisestä. Se kaikki tuotti tulosta. Satulle myöskin pisteet, hyvä repsikka on aina hyvä repsikka ja vielä parempi,  kun hän tunsi Hugon ja minut erittäin hyvin ja osasi lukea myös Hugoa. 

Tästä keikasta Hugo palkittiin Keski-Suomen Kennelpiirin Sankarikoira tittelillä. Tästä kirjoitti myös Seura lehti, arjen sankarit osioon.

Se, että minulla kävi hyvä tuuri saadessani ensimmäiseksi koirakseni terveen ja hyvä käytöksisen saksanpaimenkoiran, oli kuin lottovoitto. Hugon kanssa sain harjoitella asioita rauhassa ja Hugo oli hyvin kiltti ja kuuliainen. Ei kaikilta ominaisuuksiltaan paras mahdollinen työkoira, mutta sain sen kuitenkin koulutettua siihen mihin olin sen hankkinutkin.

Minulla kävi myös hyvä tuuri sen suhteen, että lähellä oli yhdistyksen pelastuskoira ryhmä, joka opasti minua ja Hugoa. Eihän minulla ollut mitään käsitystä, no, oikeastaan yhtään mistään.. 

Hugo sairastui leukemiaan ollessaan 9v. Jouduin raskain mielin luopumaan Hugosta, koska tilanne toipumisen suhteen oli toivoton.